ÄKS

Päätoimittajan blogi: Pulli syö Kauttoa ja Halttusta – jääkö koko trio rannalle?

19.04.2015 13:07
J

Saako Äänekoski vihdoin oman kansanedustajan? Sen päättävät keskisuomalaiset äänestäjät tänään.

Tarjokkaita on kuusi. Heistä kolme jää väkisin muiden jalkoihin, mutta kolme ehdokasta voi ainakin jonkinlaisilla perusteilla toivoa läpimenoa. Otetaan siis käsittelyyn kolmikko Jari Halttunen – Juho Kautto – Timo Pulli.

Näin alkaa ÄKSän päätoimittajan tuore blogikirjoitus. Onko Herra PeeTee oikeassa arvioidessaan Jarin, Juhon ja Timon mahdollisuuksia persujen, vassareiden ja demareiden sisäisessä kisassa? Olisiko ollut parempi, etteivät Äänekosken demarit olisi laittaneet lainkaan ehdokasta?

Mukana myös äänekoskelaisisittain varsin optimistinen ennuste illan tuloksesta!

Ota kantaa!

Vastaa

  1. Pentti Salminen sanoo:

    Eikö olisi ollut jotenkin paremmin syömiseen liittyvä otsikko ”Halttunen ja Kautto syövät Pullia”?

  2. Riikka sanoo:

    Pelkästään demarien olisi pitänyt laittaa ehdokas!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy