ÄKS

Palkitsemisgaalassa kovia tuloksia ja muita mainetekoja

18.01.2013 22:45








Äänekosken kaupungin palkitsemisgaalassa Suolahtisalin estradille katettu palkintopöytä oli näyttävä näky. Pokaalit kiiltelivät, kirjekuoret pullistelivat sekä muut palkinnot olivat kauniisti aseteltu parrasvalon säihkeeseen. Juhlaan oli saapunut ylväs joukko urheilun ja kulttuurin saralla ansioituneita henkilöitä. Vuoden Urheilutekona palkittiin Huiman järjestämä PeurunkaPatikka, Vuoden Hyvin Menestynyt Urheilija oli painonnostaja Eveliina Hytönen, Vuoden Kulttuuripalkinnon sai mestaripelimanni Kari Dahlblom ja Vuoden Kulttuuriteko oli Helga Hakkaraisen ja Sirpa Hernesmaan aikaansaannos.

– Vuonna 1956 Äänekosken raittiulautakunta myönsi vuoden ?Raitis urheilija? palkinnon, jonka sai Åke Kuha. Seuraavana vuonna nimi muuttiin vuoden menestyneimmän urheilijan palkinnoksi. Siitä lähtien näitä palkintoja on jaettu. Palkinnon saajat ovat kaupungillemme arvokasta pr-väkeä, totesi Markku Auvinen tilaisuutta avatessaan.
Palkittavia oli runsaasti, sillä onhan Koskelle kannettu vuonna 2012 peräti 72 suomenmestaruustason mitalia. Myös kulttuuriväki on kunnostautunut ja omalta osaltaan tehnyt Äänekoskea tutuksi kuntarajojen ulkopuolellekin.

– Vuonna 2012 tehtiin vapaa-aikalautakunnassa päätöksiä yhdessä tuumin, kiitos hyvin valmisteltujen esityslistojen. Olen saanut olla neljä vuotta eturivin paikalla ja kokea hienoja hetkiä. Yksi mieleenpainuvista on ollut se, kun kuljin vuonna 2011 uuden tekonurmen poikki. Mukaan mahtuu murheellinenkin hetki eli hiihtokopin palo. On tehty isoja päätöksiä, muun muassa Suolahden uimahallin suhteen. Palataan asiaan seuraavan kerran, kun sitä on tarvetta remontoida, Seppo Ruotsalainen muistelee mennyttä kauttaan lautakunnnan puheenjohtajana.

Palkintoja oli saapunut jakamaan Auvisen ja Ruotsalaisen lisäksi Matti Virtanen sekä Liisa Lakanen ja Pirjo Uusitalo. Keihäsguru Jorma Kinnunen sai ojentaa palkintoja ja myös ottaa niitä vastaan tunteen purkausten kera.
– Kyllä me Kinnuset ollaan näissä kuviossa ainakin seuraavat kymmenen vuotta mukana ja tiivisti. Jatketaan tällä samalla menetelmällä ja seuraan ilolla Jamin menestystä ja kehitystä. Minun tekniikka näkyy Jamin heittotyylissä. Teknikkani on suorempi kuin Kimmon. Jami on edellä ikäluokkaansa ja Jirko tulee kovaa kyytiä perässä, Jorkku pappa luonnehtii toista polveaan.

Vuoden Nuori-urheilija palkinnot menivät Jami Kinnuselle ja Saija Sepälle. Jami oli leireilemässä isänsä Kimmon kanssa, joten kumpikaan ei päässyt hakemaan palkintojaan. Kimmo valittiin Vuoden Valmentajaksi, isä Jorma pokkasi pokaalit.
– Mä pidän tätä palkintoa tosi tärkeänä. Mulla olis ollut leiri Kuortaneella, mutta mä halusin tulla tänne gaalaan, Saija Seppä kertoo.

Toivo Markkanen valmentaa Saija Seppää ja sai vastaanottaa toisen Vuoden Nuorisovalmentaja palkinnosta. Toinen meni jalkapallovalmentaja Pekka Parviaiselle.
– Ei kai tämä.
Näin vallattomasti vastaa Markkas Topi, kun kysytään tunnelmia. Saija Seppää valmentava Markkanen on tehnyt uutterasti töitä sen eteen, että nuoret kokoontuvat urheilukentälle.
– Saija on Saija. Todella lahjakas likka. Nykynuoret ovat muuttuneet pirusti, enää ei löydy sellaista halua ja paloa kuin vanhoina hyvinä aikoina. Onneksi näitä helmiä tarttuu seulaan, tietää vuodesta 1974 lähtien valmentanut Markkanen.

Äänekoskelta löytyy myös yksi harvinaisen lajin edustaja. Jopa niin harvinaisen, että äänekoskelainen Katri Tanninen kertoo olevansa lajin ainoa edustaja kaupungissa. Laji on nimeltään lacrosse, suomeksi haavipallo.
– Tämä on vanha laji jota intiaanit pelasivat jo 1900-luvun alussa. Itse innostuin lajista neljä vuotta sitten, kun rikoin polveni ja fysioterapeuttini suositteli lajia.
Aiemmin jalkapalloa pelannut Tanninen kertoo polvivamman olleen onnenpotku.
– Mä en olis löytänyt tätä lajia muuten ikinä.
Jyväskylän Queensissa maalivahtina pelaava Tanninen saavutti viime lajin SM-pronssin. Laji vaatii tekniikka ja taitoa sekä ennenkaikkea nopeutta.
– Pallo kulkee parhaimmillaan 70 kilometriä tunnissa ja laji on nopein mitä voi kahdella jalalla pelata.
Tanninen liputtaa lajin puolesta, ja toivoo, että se tulisi tutuksi suurellekin yleisölle.
– Tämä vie multa aikaa just sen verran kun mä haluan, ja se on aika paljon se.

Vuoden Urheiluteko meni Huiman järjestämälle PeurunkaPatikalle. Se järjestettiin viime vuonna jo 10. kerran, ja on paikkakunnan suurin kuntoliikuntapahtuma.
– Tapahtuman tekevät osallistujat. Meillä on vastuu käytännönjärjestelyistä. Enimmillään osallistujia on ollut 997, viime vuonna 560. Jos kymmenelle vuodelle lasketaan keskiarvo, niin olemme liikuttaneet 7000 lenkkariparia, Huiman puheenjohtaja Heikki Mäkinen laskee.
PeurunkaPartikka muuttuu tänä vuonna. Reitti lyhenee 33 kilometristä 28 kilometriin, lähtö on liikuntahallilta jossa on myös maali. Samalla patikan nimi muuttuu SisisPatikaksi.

Kulttuuri-innovaatio palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa ja sen sai Sumiaisten Oopperatalo La Kala. Perusteena palkinnolle oli, että Oopperatalo on hieno idea tuoda musiikkia ja oopperaa maaseudulle.
– Katsokaa kuinka hieno! Tämä tulee oopperatalon seinälle. Tuntuu ihanalta. Tämä palkinto on meille energiaruiske ja kannustaa jatkamaan oopperan sanoman levittämistä. Olemme palkinnosta todella iloisia, tuuletti Marie Finne-Bray Piers Brayn hymyillessä vieressä.
Marie ja Piers maalailevat kuvia oopperan tulevaisuudesta. Kuvat ovat todella postikorttimaisia: ensi kesänä voimme kuulla Sumiaisissa oopperaa kokonaisen kuoron voimin Keiteleen rannalla.
– Ääni kantaa järveä pitkin Äänekoskelle saakka, Marie vakuuttaa.
Palkinto pääsee seinälle, mutta on se päätynyt jo muuallekin.
– Se on mainuttu minun CV:ssä jo. Minä pääsin Sibelius Akatemian mestarikurssille aivan huippuoppiin, Marien ilakoi.

Vuoden Kulttuuripalkinnon sai mestaripelimanni Kari Dahlblom. Hän on tehnyt muun muassa Keski-Suomen kantele-kirjan ja toimii Suomen Kantelemuseon hoitajana, soitintutkijana ja kanteleen soittajana ja esiintyvänä taiteilijana.
– Minulla on kiitollinen olo. Äänekoski on mahtava paikka, jossa olen päässyt elämässäni pitkälle: kokonaista kolme kilometriä, Piilolannimestä Väinämönkadulle, Dahlblom kiittelee.

Tässä kaikki palkitut:

VUODEN 2012 HYVÄT SAAVUTUKSET

Hallila Kari, ammunta M60
– SM-kulta

Haukka Tapani, yleisurheilu
– painonheitto, MM-pronssi ja SM-hopea sekä maailmanennätys (25,4 kg:n painolla)

Herneaho Toivo, kyykkä
– SM-kulta, veteraanisarja, SM-hopea,hallikilpailu

Hytönen Teijo, voimannosto (raw)
– SM-pronssi

Hyvärinen Ari, voimannosto
– SM-hopea, voimapenkki

Hänninen Veikko, hirvenjuoksu
SM-pronssi, viesti, M50

Juvonen Selina ja Tuomas Suokas
-Suomen ikäkausimestaruus lapsi 2 D luokassa

Jämsén Sanna, koripallo
– Äänekosken Huiman naisten koripallojoukkueen kapteeni, vuoden 2012 naispelaaja Suomessa

Kautto Seppo, yleisurheilu
– MM-pronssi, veteraanit

Korhonen Tuija, kahvakuula
– SM-kulta

Kuukkanen Anneli, kävely, kahvakuula
– kävely; yksi MM-kultaa, veteraanit N55, kolme SM-kultaa, N 55
kahvakuula; kaksi MM-kultaa, N55, 1 yleisen sarjan SM-kulta

Kuukkanen Mari, kahvakuula
-SM-kulta, SM-hopea

Kyllönen Liisa, kahvakuula
– SM-pronssi

Kähäri Tapio, voimannosto
– SM-kulta, raw-voimannosto, M60

Kömin kalastajat, vetouistelu
– SM-kulta (Jarno Hiironen, Sauli Kallberg, Jukka-Petteri Lohtaja)

Laaksonen Santtu, jalkapallo
– JJK:n A-junioreiden SM-kultajoukkueen jäsen

Leppänen Kalle, laskettelu P12
– SM-pronssi, paripujottelu

Liimatainen Janne, yleisurheilu
– SM-kulta, maraton, M30

Maukonen Mauri, tikkaurheilu
– kaksi SM-kultaa, tikkajuoksu, M70

Maukonen Timo, mäkihyppy ja yhdistetty M30
– kaksi SM-hopeaa

Mustonen Katja, yleisurheilu
– SM-hopea, halli 3000 m, veteraanit

Parkatti Antti, voimannosto (raw)
– SM-pronssi

Partanen Marko, yleisurheilu M40
– MM-hopea ja MM-pronssi

Pohjanpalo Heidi, kävely
– kolme SM-hopeaa, N30

Puranen Anna-Mari, fitness -urheilu
-SM-pronssi

Savolainen Juha, kädenvääntö
– SM-hopea

Seppä Rauno, hiihto, parisprintti
– SM-pronssi, M 50

Siponen Erik, yleisurheilu
– kaksi SM-kultaa, Suomen perinneurheiluliitto

Sorvali Pentti, voimannosto
– SM-kulta, M50, voimapenkki

Suolahden Urhon T12 maastojuoksujoukkue
– 1. sija Rosa-Maria Hämäläinen, Elina Nieminen ja Milla Seppä

Tanninen Katri, lacrosse
– SM-pronssi

Toropainen Jari, hiihto, parisprintti
– SM-pronssi, M50
– SM-hopea ja SM-pronssi, rullahiihto M50

Tourunen Jari, yleisurheilu
– EM-kulta (5-ottelu, heitot) ja MM-pronssi, veteraanit, M35

Tuikka Alpo, ammunta
– kaksi SM-hopeaa, pistooli/ilmapistooli, veteraanit

Turpeinen Jouni, kädenvääntö
– SM-kulta

Törmä Matti, painonnosto, veteraanit
– SM-kulta

Vuorinen Tuukka, yleisurheilu M40
– kaksi SM-kultaa ja SM-hopea (vauhdittomat hypyt)

Ääneseudun Perhokalastajat
– SM-kulta
– Aapo Ilola, Jari Paananen ja Juuso Siltanen

VUODEN 2012 POIKAURHEILIJA JA TYTTÖURHEILIJA

Jami Kinnunen
– keihäänheitto, M17 SM-kulta, maailmantilaston kolmas ja M17 piirin ennätys

Saija Seppä
– yleisurheilu, SM-kulta T14, 800 m ja 2000 m ja maastojuoksun neljäs N17,
Suomen tilastoykkönen 600 m, 1000 m ja 2000 m, KLL:n SM-hopea 800 m, 2000 m ja
Suomen tilastokakkonen 800 m

VUODEN 2012 REILUN PELIN JOUKKUE

Huiman C-tyttöjen Suomen mestaruuden voittanut joukkue, joukkueenjohtaja Sari Åkerlund, valmentaja Mervi Nurmi.

VUODEN 2012 NUORISOVALMENTAJAT

Pekka Parviainen
– jalkapallo, B-poikien piirin junioricupin voitto, joukkue pelasi ikäluokan II-divisioonassa

Toivo Markkanen,
– valmennettava Saija Seppä saavutti kaksi T14-vuotiaiden Suomen mestaruutta. Lisäksi Toivo Markkanen on ollut organisoimassa suosittuja nuorten yleisurheilukilpailuja Suolahdessa.

VUODEN 2012 VALMENTAJA

Kimmo Kinnunen, yleisurheilu, keihäänheitto, Jami Kinnusen SM-kulta ja Piia Pyykisen
naisten SM-hopea.

VUODEN 2012 URHEILIJASTIPENDIT

Ahonen Ria, yleisurheilu
– SM-pronssi

Annila, nyk. Rautiainen Satu, ampumajuoksu N
– SM-pronssi

Hytönen Eveliina, painonnosto N20
– kolme SM-kultaa ja PM-pronssi

Hämäläinen Jesse, hirvenhiihto M16
– SM-kulta

Kinnunen Jami, yleisurheilu M17
– SM-kulta

Kuorelahti Topi, hiihto M23
– SM-pronssi, perinteinen 10 km

Mattila Valtteri, yleisurheilu M17
– SM-hopea

Ojastenmäki Juha, vammaisurheilu
– 2 EM-kultaa, 2 EM-hopeaa, 1 EM-pronssi sydän- ja keuhkosiirrokkaiden kisoissa

Paananen Mari, painonnosto N
– SM-pronssi

Peltoniemi Paula, ammunta N ja N24
– SM-kulta

Penttinen Niko, Han Mo Do
– SM-pronssi

Pitkänen Samuli, yleisurheilu M22
– SM-hopea

Ritanen Henna, yleisurheilu T15
– SM-hopea

Seppä Saija, yleisurheiu T14
– kaksi SM-kultaa

Sormunen Vili, ampumahiihto P16
– SM-kulta, SM-hopea ja SM-pronssi

Terävä Simo, pyöräily P14
– SM-pronssi (maastopyöräily)

Ylimäki Verneri, voimannnosto M20
– SM-hopea

Sumiaisten Kunnon ampumajuoksun viestijoukkue M16
– Vili Sormunen, Roope Sormunen ja Vertti Hilkamo

Äänekosken Huiman naisten SM-koripallojoukkue
– SM-hopea

Äänekosken Huiman C-tytöt, koripallo
– SM-kulta

VUODEN 2012 URHEILUTEKO

Äänekosken Huiman järjestämä 10. PeurunkaPatikka, joka on paikkakunnan suurin kuntoliikuntatapahtuma.

VUODEN 2012 HYVIN MENESTYNYT URHEILIJA

Eveliina Hytönen, painonnosto, PM-pronssi ja kolme Suomen mestaruutta

KULTTUURIN PALKINNOT

VUODEN 2012 KULTTUURIN KANNUSTUSSTIPENDIT

– Nuori musiikin opiskelija Oona-Kaisa Siltanen
Oona-Kaisa on musiikillisesti monipuolinen ja monessa mukana oleva nuori, joka on aina
myös valmis tarttumaan tarjottuihin esiintymishaasteisiin. Selkein tavoittein musiikkiopisto-
osastolla opiskelevan Oona-Kaisan pääaine on käyrätorvi, jonka soittamiseen hän pääsi
alun alkaen tutustumaan musiikkiopiston Vaskitöttöröissä vuonna 2004. Sivuaineena
hänellä on pop/jazz-laulu. Opiskelee Ala-Keiteleen musiikkiopistossa.

– Kuvataiteen nuori opiskelija Iita Kononen
Iita on ollut mukana jo muutaman vuoden Kuvataidekoulun valmentavien ryhmässä
Karhunlähteen päiväkodissa. Iitan asenne kuvataiteen erilaisiin tehtäviin ja uuden
oppimiseen on niin riemastuttavan innokas. Jälkeä syntyy ja samalla mielikuvituksekkaita
tarinoita maalauksista tai muista teoksista. Opiskelee Kukkulan Kuvataidekoulussa.

– Tanssin nuori opiskelija Nelli Haapakoski
Nelli on aktiivinen ja luotettava tanssija, jonka monipuolinen tanssiharrastus on jatkunut
koko kouluajan. Opiskelee Koskelan tanssin oppilaana.

VUODEN 2012 KULTTUURITEKO

Vuoden 2012 kulttuuritekona lautakunta palkitsee Sirpa Hernesmaan ja Helga
Hakkaraisen. He tekivät valokuvanäyttelyn ja esittelykirjasen Suolahden Kolikkoinmäen
entisestä asuinalueesta ja sen asukkaista.

VUODEN 2012 KULTTUURI-INNOVAATIO

Vuoden 2012 kulttuuri-innovaationa lautakunta päätti palkita Sumiaisten Oopperatalo La Kalan. Oopperatalo on hieno idea tuoda musiikkia/oopperaa myös maaseudulle

VUODEN 2012 KULTTUURIPALKINTO

Mestaripelimanni Kari Dahlblom. Hän on tehnyt mm. Keski-Suomen kantele -kirjan, toimii
Suomen Kantelemuseon hoitajana, soitintutkija ja kanteleen soittaja/esiintyvä taiteilija.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy