ÄKS

POKElla koulutetaan ammattilaisia yritysten tarpeisiin

02.09.2015 20:18
Jonkun nämäkin puut pitää tehtaalle kuljettaa.
Kun ammattimiesten tarve kasvaa, on koulutusalan tehtävä vastata huutoon.

 

Biotuotetehtaan vaikutukset näkyvät myös koulutuksessa. Uuden sukupolven tehdas lisää varsinkin puunkuljetusten määrää, ja sen myötä myöskin pätevien kuskien tarvetta.

Äänekosken POKElla starttaa tänä vuonna logistiikka-alan koulutus, josta voi valmistua yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi. Yli 60 hakijasta 20 otettiin sisään.

– Lisäksi koulutukseen kuuluu puutavaranosturin käyttökoulutus. Eli opiskelijat saavat opit nimenomaan metsäalan kuljetuksiin, POKEn kuntayhtymän johtaja Jouni Kurkela kertoo.

LOGISTIIKAN alan koulutuspaikat ovat POKElla jopa tuplaantuneet viimeisen vuoden aikana. Yhdistelmäajoneuvon kuljettajia sekä metsäkoneen kuljettajia on tällä hetkellä n. 130

– Aiemmin koulutusta on ollut ainoastaan Viitasaarella, nyt koulutusta aletaan järjestää myös Äänekoskella. Ryhmiä tulee yhteensä kolme lisää, Kurkela selventää.

Yleisempien koulutuslinjojen määrä ei tämän lisäksi ole juuri muuttunut. Mutta biotuotetehtaan, kuten muunkin yritystoiminnan tarpeisiin ollaan valmiita järjestämään täydennyskoulutuksia, mikäli tarvetta ilmenee.

– Nyt on ollut puhetta telinerakentajien täydennyskoulutuksesta. Mikäli näihin koulutuksiin saadaan tarpeeksi opiskelijoita, ne yleensä pyritään järjestämään.

AIKUISKOULUTUKSEN puolella porkkanana toimii myös se, että opintoja voi suorittaa oppisopimuksella. Ansiosidonnaisella työmarkkinatuoella voi opiskella kaksi vuotta.

– Ääneseudulla on sellainen erityispiirre, että lähes kolmasosalla hakijoista on alla jo koulutus. Kun taustalla on jo tutkinto, sitä voi hyväksilukea uudelleenkouluttautumisessa, mikä lyhentää koulutuksen kestoa, Kurkela sanoo.

Myös POKEn Saarijärven kampuksella ollaan hyvässä yhteydessä metsäalan tarpeisiin. Paikalla koulutetaan ammattilaisia aina puun istutuksesta sen korjaamiseen ja kuljetukseen.

– Näissä koulutuksissa hakijoiden määrä on selvästi noussut. Kun kuskien tarve kasvaa, hakijat suuntaavat näille aloille. Meillä hakijat ovat myös erittäin motivoituneita, Kurkela sanoo.

 

Vastaa

  1. työtön ammattikuski sanoo:

    Suomessa riittää jo ennestään työttömiä autonkuljettajia pilvin pimein ja nyt niitä koulutetaan vielä lisää. Kyllä tällä saadaan Suomi nousuun. HAH!

  2. SCANIA sanoo:

    Tässä yks 4-vuotta työttömänä ollut automies, ja ei kukaan kiinnostuntut. Pari miljoonaa ajettua kilometriä raskaalla kalustolla takana. Okei. Olen vanha, 52-v.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy