ÄKS

Nyt se on koko kaupungissa! Syyskuu toi mukanaan seniorineuvolatoiminnan myös Suolahteen

02.09.2013 10:51 (muokattu 02.09.2013 11:00)

Seniorineuvolatoimintaa on ollut Äänekoskella tarjolla Konginkankaalla, Sumiaisissa ja Äänekoskella. Syyskuun alussa käynnistyy seniorineuvolatoiminta myös Suolahdessa.

Seniorineuvola on osa äänekosken kaupungin vanhusten avopalvelujen toimintaa. Lähtökohtana on auttaa ikääntynyttä edistämään omaa hyvinvointiaan ja terveyttään, jotta kotona asuminen onnistuisi mahdollisimman pitkään.

Seniorineuvolassa autetaan ja ohjataan arjen pulmissa, voidaan tehdä terveydentilan seurantaa ja ohjataan tarvittaessa eteenpäin. Seniorinneuvolaan voi tulla myös keskustelemaan ja hakemaan tukea eri elämäntilanteissa. Toiminta on maksutonta eikä aikaa tarvitse varata. Joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina neuvolassa vierailee erityistyöntekijä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Muina aikoina neuvolassa vastaanottaa lähi- tai sairaanhoitaja.

Konginkankaan seniorineuvola, tiistaisin klo 9-11

Terveysasema, Konginkankaantie 195

Sumiaisten seniorineuvola, tiistaisin klo 9-11

Terveysasema, Kuoppatie 3

Suolahden seniorineuvola, tiistaisin klo 9-11

Kotiranta, Satamakatu 4

Äänekosken seniorineuvola, tiistaisin klo 9-11

Kuhnamon seniorikeskus, Terveyskatu 16

Syyskuun ohjelma seniorineuvoloissa

Suolahti: 3.9. klo 9-11 Muistihoitaja Sinikka Kupari tavattavissa muistiin liittyvissä asioissa

Sumiainen: 3.9. klo 9-11 Palveluohjaaja Hanna-Reetta Ranta-Nilkku tavattavissa – ohjausta ja neuvontaa kotihoidon palveluista ja tukipalveluista, omaishoidon tuesta sekä erilaisista etuuksista

Äänekoski: 3.9. klo 9-11 Sosiaalityöntekijä Sirkka-Liisa Lindgren tavattavissa aiheina mm edunvalvonta, veteraanien ja sotainvaliidien asiat, kuljetustuki ja muut etuudet

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy