ÄKS

Se oli Keitelejazz! osa 4: Viimeiseksi jääneen Äänekoski Jazz ry:n puheenjohtaja Päivi Kaasisen reppu on täynnä muistoja ja elämyksiä

03.04.2021 12:49
Erja Lyytinen viimeiseksi jääneen Keitelejazzin tunnelmissa. Kuva: Venla Kaasinen

Äänekoski Jazz ry:n viimeiseksi puheenjohtajaksi jäänyt ja monessa mukana ollut Päivi Kaasinen muistelee Keitelejazzeilla kokemiaan huippuhetkiä ja viimehetken paniikkeja. 

 

Heinäkuun lopun iltojen ja öiden tummuessa on ilmassa häivähdys syksyä. Jotenkin se kuuluu myös Keitelejazziin. Kukkein kesä on takana ja ajatukset siirtyvät pikkuhiljaa kohti varsinaisia töitä ja pimenevää syksyä. Siihen kuuluu myös se, että yöllä jazzteltassa ja backstagella alkaa kehoon hiipiä kylmyys ja joinakin vuosina täytyi kaivaa esille talvitakki ja -kengät. Kun yön pikku tunneilla lähti hiljentyneestä teltasta kohti kotia, näki yöhön hiljalleen poistuvia hahmoja, monet innoissaan juuri nähdystä ja kuullusta.

Miten minusta tuli Äänekoski Jazz ry:n puheenjohtaja. Oliko se sattumaa, pitkään organisaatiossa toimineen vapaaehtoisen vääjäämätön suunta vai oliko kysymys kyvyttömyydestä sanoa ei? Mene ja tiedä. Totta on kuitenkin se, että olen kuluneiden vuosien aikana nähnyt, kokenut, kuullut ja ennen kaikkea oppinut paljon. Monet muistoista liittyvät bäkkärille tai automatkoihin, jolloin pääsin keskustelemaan artistien kanssa. Kokemuksia, jotka vieläkin läikähtävät sydämessä ja sielussa, kun niitä muistelee.Huippukesiä oli paljon. Päällimmäisenä mieleen nousee kesä 2011. Ilma oli hautovan kuuma ja teltta niin täynnä yleisöä, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet sisään. Esiintyjinä oli huippunimiä muun muassa Wilko Johnsson, Jethro Tull ja Colosseum. On aina mielenkiintoista päästä seuramaan erilaisia persoonia läheltä. Työntekijöillä pitää olla pelisilmää siihen, miten kutakin artistia tulee lähestyä. Kenen pitää saada olla rauhassa, kuka haluaa puheseuraa ja kuka on hyvinkin herkkähipiäinen ja vaativa.

KULJETIN useampaan kertaan Ian Andersonia, Jethro Tullin keulahahmoa Jyväskylä-Äänekoski välillä. Tuo Skotlannissa syntynyt ”hullu huilumies” oli keikkaa odotellessa ja siihen valmistautuessa vetäytyvä ja eristäytyi muista kauemmas katsellen hiljaisena järvimaisemaa. Autossa kahdestaan hän muuttui kuitenkin puheliaammaksi. Sain muun muassa nähdä valokuvan hänen omistamastaan kartanomaisesta talosta Englannin maaseudulla. Kun lähestyimme Äänekosken keskustaa, näki hän Keitelejazz -julisteen, jossa hahmo Ari Liimataisen ikuistamana soitti huilua yhdellä jalalla seisten. Autoon tuli hiljaisuus ja mielessäni häivähti pelko, koska emme olleet kysyneet lupaa hänen hahmonsa käyttöön julisteessamme. Hiljaisuuden jälkeen, hän kysyi ”Olenko tuo minä”. Vastasin kyllä. Kaikki hyvin. Hän vaikutti tyytyväiseltä. Kun muutamien kommervenkkien jälkeen saimme keikan liikkeelle, oli se mieletön kerran elämässä kokemus. On aina mielenkiintoista nähdä, miten henkilön esiintymispersoona otetaan täysin haltuun lavalle noustessa.

(juttu jatkuu kuvan alla)

Ari Liimatainen taiteilema Ian Andersson.

HUIPPUKOKEMUS oli myös, kun korealaislähtöinen Youn Sun Nah nousi lavalle vuonna 2012. Hän oli hento, aasialaisen kohtelias ja viehättävä. Hänen noustessaan esiintymään, moni yleisössä ajatteli, että mitä pehmoilua tämä nyt on. Kun hän alkoi laulaa, nousivat monelle kyyneleet silmiin. Hän lauloi itsensä yleisön sydämiin. Youn Sun Nahin musiikkityyliä ei voi kategorisoida. Hän esitti kaikkea korealaisesta folkista jazzin kautta rokkiin. Yhteistyö ruotsalaisen kitaravirtuoosin Ulf Wakeniuksen kanssa toimi myös saumattomasti. Korealaisen laulajan ääniala on laaja ja koko ohjelmisto toimi kuin ihmeen kautta yksiin. Yleisön oli vaikea päästää hänet lavalta pois. Tunne sydäntä lämmittävästä yhteydestä oli molemmin puolinen. Youn Sun Nah viihtyi vieraanamme ja olisi mielellään tullut uudestaan esiintymään Äänekoskelle. Aikataulumme eivät valitettavasti käyneet yhteen ja nyt tämä on myöhäistä.

OMAN PIENEN henkilökohtaisen toiveeni sain täyttymään, kun Mirel Wagner saapui konsertoimaan kaupungintalolle kesällä 2015. Wagnerin eleetön tyyli esiintyä käy hyvin yksiin hänen hieman tummanpuhuvan musiikkinsa kanssa. Olen mielessäni nähnyt hänet naispuolisena Leonard Cohenina. Äänen samankaltaisuus ja kappaleiden tummuus tuo mieleeni tuon yhteyden. Tämä taisi olla ainut konsertti jazzeilla, jolloin olen sulkenut puhelimeni täysin jazzien aikana. Se kannatti. Kesä 2015 oli kokonaisuudessaan hieno. Wagnerin ohella lavalla nähtiin myös Bonnie Tyler, Elifantree, Mari Boine ja Mary Coughlan. Boine oli jo toista kertaa esiintymässä Keitelejazzeilla. Hänen ensimmäisellä vierailullaan olin itse ensimmäistä kertaa juontajana. Tehtävän jännitystä lievensi huomattavasti keskustelutuokio Marin kanssa ennen hänen keikkaansa. Boinen musiikissa minua kiehtoo saamelaisen musiikin juuret ja niiden yhdistäminen sekä jazziin että rokkiin. Esiintyjänä saamelaisine huiveineen hän on myös visuaalisesti upea. Oli hienoa seurata, miten Boine ja Coughlan ystävystyivät yhteisen bussikuljetuksen (Hki-JKL) ja yhteisen esiintymisillan aikana. Irlantilainen Mary Coughlan kuitenkin räjäytti illan potin. Myös hän oli toista kertaa vieraanamme kymmenen vuoden tauon jälkeen. Voimakasääninen Coughlan esitti elävästä elämästä kertovia surumielisiä balladeja. Hänen tulkintansa ulottuvat jonnekin jazzin, bluesin ja soulin välimaastoon ja saavat vaikuttavuudessaan kyyneleet nousemaan pintaan. 

SUBJEKTIVIISESTA näkökulmasta oma lukunsa minulle on ollut Procol Harumin esiintyminen sekä vuosina 2009 että 2010. 1970-luvulla nuoruuttaan elävän oli vaikeata tai oikeastaan mahdotonta kuvitella, että pääsee pitämään huolta nuoruutensa suuresta ihailun kohteesta. Miten myönteisiä ja hauskoja nämä brittiherrat olivatkaan ja miten surullinen oli Gary Brookerille matkalla sattunut onnettomuus, joka aiheutti sen, että he seuraavana vuonna tulivat paikkaamaan epäonnistuneen keikan. Uskomaton oli myös se työmoraali, jonka ansiosta Brooker varoitteluista huolimatta nousi henkensä uhalla lavalle teipattuna murtuneiden ja katkenneiden kylkiluiden vuoksi. On vaikea selittää niitä hellyyden tunteita tätä vanhaa herraa kohtaan, kun avustin häntä pukeutumisessa ja tulkkaamisessa Keski-Suomen keskussairaalan röntgenissä. Aarteeni vinyylilevyjeni joukossa on nyt Procol Harumin vanha levy, jonka kannessa lukee: Rakkaudella Päiville Gary Brooker.

KOTIMAISISTA esiintyjistä mieltäni ovat ilahduttaneet ne, joille kuuluisuus ei ole noussut hattuun, jotka ovat ystävällisiä, ”tavallisia” ja jotka selvästi nauttivat siitä, mitä tekevä. Tietenkin myös se, että ovat huippuammattilaisia siinä, mitä tekevät. Jazzien pitkässä historiassa näitä ovat olleet muun muassa Erja Lyytinen, Haloo Helsinki, J.Karjalainen, von Hertzen Brothers, Michael Monroe ja ihastuttava Color Dolor, joka esiintyi kahvila olohuone Willessä, kun jazztelttaa jo purettiin rannassa. Mike Monroe osoitti energisyytensä ja ystävällisyytensä paitsi lavalla, myös keikan jälkeen silloisella varabackstagella kaupungintalon yläkerrassa. Kerroin hänelle, että muutama fani odottaa sitkeästi alhaalla nimmareita. Siitä paikasta Mike syöksyi juosten alakertaan, heitti märän ja hikisen pyyhkeensä minulle, jutteli fanien kanssa, antoi nimikirjoituksia ja suostui valokuviin. Mitä tein pyyhkeelle? Heitin sen pesuun. Ehkä superfanit olisivat pitäneet sen.

Päivi Kaasinen ja von Herzen Brothers.

AJOITTAIN työskentely jazzorganisaatiossa on vaatinut sitkeyttä, verta, hikeä ja kyyneleitä, myös lukemattomia työtunteja. Hetkeäkään en kuitenkaan vaihtaisi pois. Olen saanut niin paljon. Mahdollisuuden tutustua hienoihin ihmisiin, joiden kanssa tätä työtä tein. Uusia ystäviä, naurua, kiirettä, kummallisia tilanteita, joista selvittiin yhdessä. Niin kuin sekin, että etsiskeltiin yhden bändin laukkua, joka oli täynnä johtoja. Lopulta selvisi, että se oli juuttunut Amerikassa rajatarkastukseen, kun sen pelättiin sisältävän jotain vaarallista. Tai se, että yhden soittajan kitara ei saapunut muiden tavaroiden kanssa. Hän ei suostunut soittamaan millään muulla. Lopulta saatiin tieto, että kitaralaukku on saapumassa seuraavalla lennolla, mutta se pitäisi hakea henkilökohtaisesti tiettyyn aikaan Helsinki Vantaalta. Alkoi kiivas soittelu Etelä-Suomessa asuville sukulaisille ja tuttaville. Kuka voisi hakea kitaran ja tuoda sen yön aikana Äänekoskelle. Lopulta Konsta Vehkala lähti yön selkään hakemaan tuota kallisarvoista esinettä. Tai se, että hiippailtiin nyt jo edesmenneen Ginger Bakerin ympärillä, kun hän makasi bäkkärin ikivanhalla vihreällä nahkasohvalla ja pelättiin, että herra hermostuu. Hänelle oli varattu kaupungintalon yläkertaan huonekaluliikkeestä hyvä sänky lepäämistä varten, mutta siinä hän viihtyi vihreällä sohvalla kaiken keskellä. Jazzien päätyttyä, kun alue oli jo purettu, pestiin vielä Vehkalan Jukan kanssa Bakerin pissat matkailuvaunun vessasta. Siitä jota ei saanut käyttää. 

MIELTÄ lämmittää vieläkin matka kesällä 2009 Chris Farlowen kanssa Jyväskylään hotellille. Hän lauloi koko matkan kaikesta, joka mielessä pyöri ja päätti illan yöllä kahden aikoihin laulamalla minulle hotelli Scandikin pihassa We’ll meet again, Don’t know where, Don’t know when upealla syvällä äänellään. Tämä kertoi mielestäni siitä, miten onnistunut tuo jazzilta oli ollut.

VAIKEIN asia minulle oli olla yhdessä muiden kanssa päättämässä, että Keitelejazzien taru päättyy. Muistojen reppu on kuitenkin täynnä mielettömiä kokemuksia. Olen iloinen siitä, että nuoret ovat tarttuneet ruoriin ja lähteneet rohkeasti rakentamaan Ääniä Festivaalia jazzien juurille. Onnea siihen!

Teksti: Päivi Kaasinen

Kuvat: Venla Kaasinen, Ari Liimatainen

Äänekoski Jazz ry:n puheenjohtajat:

Pekka Siistonen 1985

Kalevi Plattonen 1986-1991

Hannu Puurunen 1992-1993

Kalevi Plattonen 1994-1999

Vilja Ruokolainen 2000-2005

Kalevi Plattonen 2006

Kai-Petri Gustafsson 2007-2008

Kalevi Plattonen 2009-2010

Jukka Vehkala 2011

Kalevi Plattonen 2012-2014

Päivi Kaasinen 2015-2016

Jukka Vehkala 2017

Päivi Kaasinen 2018-2020

ÄKSän juttusarja, Se oli KEITELEJAZZ! kurkistaa menneeseen eli Keitelejazzin vuosikymmenten mittaiseen historiaan. Mistä alkoi tähän asti Äänekosken kansainvälisin, komein ja uljain festivaali? Otamme siitä selvää! Mistä kaikki alkoi? Mitä merkityksiä Keitelejazz-festivaalilla oli eri toimijoille? Mitkä asiat ovat jääneet erityisesti mieleen? Muiden muassa näihin kysymyksiin vastaa ÄKSässä julkaistava Se oli KEITELEJAZZ! – juttusarja. Kirjoitukset pohjautuvat festivaalin toteutuksessa mukana olleiden haastatteluihin sekä eri lähteistä koottuihin dokumentteihin.

Se oli KEITELEJAZZ! – juttusarjan ensimmäinen osa:  1. Mistä kaikki alkoi? on luettavissa 17.12.2020 julkaistussa ÄKS-lehden numerossa 255. Toinen osa: 2. Jokaiselle jotain julkaistiin 16.1.2021 ÄKS-lehden numerossa 257. Siinä pureudutaan Äänekoski Jazz ry:n ensimmäiseen toimintavuoteen, joka huipentui myös ensimmäiseen Keitelejazz-festivaaliin 8.-11.8.1985. Osa 3. Komeeta ja täysin vapaata 18.3.2021 ÄKS 259, kertoo vuoden 1985 artistivieraista eurooppalaisen modernin jazzin huipulta. Jutut luettavissa myös ÄKSän verkossa osoitteessa www.äks.fi

Mikäli haluat osallistua Se oli Keitelejazz-juttusarjan tekemiseen, voit lähettää valokuvia ja muuta aineistoa Kalevi Plattoselle: kalevi.plattonen@icloud.com tai Marjo Steffanssonille marjo@aksa.fi 

Aineiston käsittelyssä ja julkaisussa noudatetaan ajantasaisia julkaisueettisiä ohjeistuksia.

Keitelejazz, kansainväliseksi musiikkitapahtumaksi kasvanut festivaali järjestettiin viimeisen kerran Äänekosken Rantapuistossa heinäkuussa 2019. Festivaalin elinkaari jäi loistavaksi tähdeksi suomalaiseen kulttuurihistoriaan. Ilman 1980-luvun puolivälissä Äänekoskella vaikuttaneita, intomielisiä jazz- ja blues -musiikin harrastajia tämä ei olisi todennäköisesti toteutunut. He tekivät rohkean päätöksen järjestää ensimmäinen Keitelejazz 8.-11.8.1985 – vain kahdeksan kuukautta Äänekoski Jazz ry:n perustamisen jälkeen. Festivaali järjestettiin tämän jälkeen vuosittain, yhteensä 34 vuoden ajan. Vain vuonna 2017 Keitelejazz jäi järjestämättä.

 

Vastaa

  1. Bullriver sanoo:

    Those were the days. Aika entinen ei koskaan enää palaa. Kyllä Aki Sirkesalon keikka menee itselläni sinne Top-3 osastoon. Toivottavasti uusi Ääniä/festivaali kasvaa ajansaatossa edeltäjänsä mittoihin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy