Äänekosken valtuusto on valittu. 35 valtuutettua päättävät kuntalaisten arjen sujuvuudesta seuraavan neljän vuoden ajan.
Valtuustoon valittiin 14 naista ja 21 miestä, valtuutettujen keski-ikä on 53,4 vuotta. Uusia valtuutettuja valitiin 9, eli valtuuston kokoonpano uudistui reippaasti, 25,7 prosenttia.
Ääniharavat ovat: Kari Kiiskinen (292), Ville Kivimäki (269), Johanna Vertainen (266), Sirpa Martins (256), Timo Pulli (213), Piia Flink-Liimatainen (202), Leila Lindell (190) ja Matti Tiusanen (189).
Äänekoskella kuntavaalin voittaja on Sosialidemokraatit, 12 paikalla. Vaalin ääniharava on Kari Kiiskinen 292 äänellä – ja jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, hän jatkaa suurimman puolueen ääniharavana kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
– Tosi onnellinen ja hyvilläni, että äänekoskelaiset äänestäjät luottavat tekemiseen, siihen, mitä olen vuosien aikana tehnyt. Iso kiitos demareille hyvästä tiimihengestä, jäi hyvä fiilis myös oman puolueen koko valtakunnan vaalivoitosta, Kari Kiiskinen iloitsee.
Mielenkiintoisen tuloksesta tekee, että nyt vaaliliitossa olevat KD, Kokoomus ja Vihreät saivat yhteensä kahdeksan paikkaa, ja ovat nyt valtuustosalin toiseksi suurin ryhmä. Koska kokoomuksen kannatus vertausluvun mukaan on suurin, voinee kysyä, onko Tommi Lunttila valtuuston puheenjohtaja?
– Pieniä ryhmiä on kohdeltu isompien ryhmien taholta todella kurjasti, joten nyt olemme paikkaneuvotteluissa paremmissa asemissa, Tommi Lunttila sanoo ja kertoo odottavansa paikkaneuvotteluja mielenkiinnolla.
SDP, Vihreät ja KD lisäsivät kukin yhden paikan. Vasemmistoliitto menetti kolme paikkaa edellisiin vaaleihin peilaten – toisaalta Vasemmisto menetti jo valtuustokaudella kaksi paikkaa, kun kaksi valtuutettua siirtyi Maltillisiin.
Maltillisten ja perussuomalaisten paikkamäärät sulivat keväthankien lailla, sillä viidestä maltillisesta valtuutettuna jatkaa ainoastaan Riikka Happo. Perussuomalaisten ryhmä on kahden miehen kokoinen kun valtuutettuina jatkavat Joni Kotilainen ja Antti Peltomäki. Edellisissä vaaleissa perussuomalaisilla oli kuusi paikkaa.
SDP
Kari Kiiskinen
Ville Kivimäki
Kari Kumpulainen
Tiina Liimatainen
Hannu Penttinen
Jorma Paajanen
Timo Pulli
Rolf Nyholm
Annika Rekonen
Seppo Ruotsalainen
Marko Tuhkanen
Johanna Vertainen
Keskusta
Leila Lindell
Paula Maukonen
Timo Pasanen
Henna Penttinen
Anna-Riitta Pentinpuro
Harri Piilonen
Matti Tiusanen
Vasemmistoliitto
Ilidio Monteiro Flores
Riikka Liekkinen
Sirpa Martins
Sari Saarinen
Matti Virtanen
Kristillisdemokraatit
Toivo Hakkarainen
Matti Kokko
Piia Flink-Liimatainen
Vihreät
Pilvi Honka
Jaana Tani
Kimmo Tuikka
Perussuomalaiset
Joni Kotilainen
Antti Peltomäki
Kokoomus
Tommi Lunttila
Olli Jämsén
Maltilliset
Riikka Happo