Kovasti lehdistössä esillä ollut ja kansalaisia turuilla ja toreilla puhuttanut turveasia kaipaa mielestäni uusia katsantokantoja.
Nykyisellään turpeesta puhutaan lähinnä energianlähteenä ja sivuun jää kokonaan sen toinen merkitys kasvualustana ja maatalouden kuivikkeena. Toisin kuin energiaturpeelle, kasvuturpeen ja kuiviketurpeen käytölle ei ole Suomessa linjattu sen käyttöä rajoittavia päätöksiä. Mikäli kotimainen turveteollisuus ajetaan kokonaisuudessaan alas, on monella puutarhalla ja maatilalla edessään vakavan mietinnän paikka.
Venäläistä tuontiturvetta on saatavilla, mutta sen hinta ja ympäristövaikutukset kuljetuksineen ovat aivan toista luokkaa kotimaisen turpeen rinnalla. Kotimainen Vapo on ajanut tuotantoaan alas rajusti jo ennen lain muutosta ja pienyrittäjät ovat leikanneet tuotantoaan. Mikäli kotimainen turvetuotanto ehtyy, ja sen saatavuus heikkenee ennestään, on omavaraisuutemme lihan ja kasvisten suhteen vaarassa. Kotimainen turve on lähituotetta, toivottavasti sen käyttö on mahdollista kasvuun ja kuvitukseen tulevaisuudessakin.
Henna Penttinen, kuntavaaliehdokas, keskusta, Keskustan puoluevaltuuston jäsen