Kolmekymmentä vuotta seurakuntalaisia palvellut Seppo Mertanen jää eläkkeelle hyvillä mielin. Kevät on lintubongarille täydellinen aika vaihtaa vapaalle.
Seppo Mertanen on nähnyt ja kokenut Äänekosken seurakunnassa lähes kaiken mahdollisen. Kappalaisesta kirkkoherraksi nousun, seurakuntien yhdistymisen ja sen myötä kirkkoherruudesta luopumisen. Mertanen sai rovastin arvonimen vuonna 2018.
– Korona-aika laittoi työnkuvaa uusiksi. Tietotekniikka on kehittynyt myös hurjasti ja tuntuu, että antaa jo nuorempien tehdä. Olen
Lähes neljä vuosikymmentä pappisuralla on pitkä pesti.
– Aloitin työurani Helsingin Tuomiokirkossa. Se oli juhlallinen paikka, minä nuorena pappina alttarilla ja kansanedustajat kirkon penkeissä kuulolla. Tulin kappalaiseksi Äänekoskelle vuonna 1991, kirkkoherraksi minut valittiin vuonna 2002. Viimeiset vuodet olen toiminut esimiehenä osallisuuden ja yhteistyön rakentajana, johon kuuluu lähes kaikki papit, kanttorit ja diakoniatyöntekijät.
Papin työ on muuttunut vuosikymmenten varrella, vaikka itse kirkolliset toimitukset ovatkin pysyneet lähes samana. Vuonna 1988 tuli historiallinen muutos, kun pappisvihkimyksen jälkeen kirkoissa saarnasivat ensi kertaa myös papiksi vihityt naiset.
– Enää ei ole tarvinnut kuljettaa paperista varauskirjaa matkassa, sillä kaikki tiedot ovat tietokoneella ja kännykässä. Työmuodot ovat eläneet ja muuttuneet: enää ei ole kinkereitä eikä kotiseuroja. Pyhäkoulujakaan ei enää tänä päivänä tahdo olla, mutta päiväkerhotyö ja perhekerhot ovat nousseet tärkeäksi osaksi seurakuntien toimintaa. Suosittuja ovat myös seurakuntalaisten kanssa vietetyt yhteiset aamupuurohetket.
Ihminen ei muutu. Sen tietää pitkän pitkän pappisuran tehnyt.
– Ihminen syntyy ja kuolee ja siihen väliin mahtuu elämää, joihin voi liittyä sielunhoitotyö ja palveleva puhelin, unohtamatta tietenkään kastetta, rippiä ja häitä.
Palvelevan puhelimen päivystystyö alkoi Äänekoskella 1990-luvulla.
– Yksinäisyys on suuri ongelma. Se oli silloin jo, ja koronan myötä yksinäisyys on korostunut. Yksinäisyys poikii muita ongelmia, se on siinä mielessä viheliäinen. Ihminen voi romahtaa hyvinkin äkkiä, Mertanen tietää.
Äänekoskella on itse työympäristö kokenut isoja muutoksia. On rakennettu seurakuntakeskus ja Hietaman kirkko ja yhdistetty neljä seurakuntaa yhdeksi.
– Konginkankaan ja Äänekosken yhdistyminen oli iso ja kipeäkin asia. Sumiaisten ja Suolahden yhdistyminenkin toi omat identiteettikriisinsä tullessaan. Jälkikäteen miettiessä olen ollut mukana valtavien myllerrysten keskellä.
Seurakuntien taloudellinen tila näkyy myös ulospäin.
– Henkilöstöä on vähennetty, ja uudet virat menevät työn alle. Kivilahden leirikeskus on parhaillaan huutokaupan.
Työ ihmisten kanssa on ollut antoisaa.
– Olen tykännyt nimenomaan siitä. Strategiaotsikkomme on: ”Sinua varten.” Se on hyvä otsikko. Kirkon otsikko taas on: ”Ovet auki.” Se on korona-aikana ollut hankalampi käytännössä totetuttaa, vaikka kirkon ovet ovat auki, jumalanpalveluksen aikaankin. Katsomme vain, että kirkossa kokoonnutaan annettujen rajoitusten mukaan. Jos raja ylittyy, pidämme tarvittaessa toisen jumalanpalveluksen.
15. huhtikuuta jälkeen on Mertasella enää kolme työpäivää. Lähtösaarna kuullaan sunnuntaina 2. toukokuuta. Se streamataan Äänekosken kirkosta suorana lähetyksenä seurakunnan Facebook -sivulle.
– Jotain erikoista on siihen suunnitteilla, mutta en paljasta mitä on tulossa. Lähtösaarnan aiheena on lähimmäisen rakkaus. ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastakaa toisianne.” Se on vaikea paikka, sillä olen miettinyt, mitä rakkaus on. Netti on pullollaan hienoja määritelmiä. Minusta rakkaus on sitä, kun halaa toista ihmistä. Silloin ei tarvita mitään määritelmiä eikä sanoja. Meillä on usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Koetetaan elää hyvin ja suvaitsevaisesti. Muistetaan, että ihminen tekee virheitä, töppää ja epäonnistuu, mutta nousee ja menee valoa kohti.
Virallisesti viimeinen työpäivä on 30. kesäkuuta jolloin tapahtuu avainten luovutus. Vähiin käy ennen kuin loppuu. Pieniä jäähyväisiä on tullut jo huomaamattaan tehtyä, tosin vasta ajatuksen tasolla
– Varsinaisia jäähyväisiä on ollut vaikea tehdä koronan vuoksi, kun tapaamiset ovat olleet minimissä. Olisi henkisesti tärkeää kohdata ihmisiä, joita on kohdannut vuosien ajan. Onneksi asun Äänekoskella, joten varmasti kohtaamme vielä.
Nyt on varsinaisen työuran viimeinen pääsiäinen.
– On tavallaan helpotus kun kalenteri tyhjenee, ja elämään tulee muuta. Olen toistanut tuttuja ja turvallisia kuvioita vuodesta toiseen, joten varmasti tulee ikävä. Onneksi pääsen kirkkoon. En minä eroa pappeudesta, vaikka eläkkeelle jäänkin. Seurakunnan kutsumus on henkinen asia, joka pysyy. Tiedä, vaikka joskus minua näkyy vielä keikkatyössä, olen edelleenkin käytettävissä. Ajatus on kuitenkin nyt Mörtinrannan talonmiehen tehtävissä. En tee sitä mistä pidän, vaan pidän siitä mitä teen. Koetan katsoa maailmaa enkelin silmin, Seppo Mertanen sanoo hymyillen.
Toivotamme Sepon eläkepäiviin onnellisuutta ja terveyttä!
