ÄKS

SDP starttasi kuntavaalityön Willessä

25.09.2016 22:01
Lauri Ihalainen tsemppasi Mari Paanansta sekä Jarkko Kemiläistä heidän allekirjottaessaan ehdokassopimukset.

SDP:n vaalistartti pidettiin idyllisessä Wille Olohuone & Keittiössä sunnuntaina 25. syyskuuta.

 

Kuntavaaleihin on vielä monta kuukautta, mutta useat puolueet ovat jo aloittaneen vaalityön. SDP pyrkii säilyttämään suurimman puolueen paikkansa Äänekosken valtuustossa. Tällä hetkellä valtuuston 43:sta jäsenestä 12 on demareita. Kuntavaaliehdokkaita on kasassa parikymmentä, mutta tarkoitus on saada kasaan täysi ehdokaslista, eli 65 ehdokasta.

Tilaisuudessa esiteltiin kaksi viimeisintä kuntavaaliehdokasta: Mari Paananen ja Jarkko Kemiläinen. Mari Paananen on lasten- ja nuorten ohjaaja,  joka tekee vapaaehtoistyötä liikunnan parissa. Paananen on myös pitkäaikainen kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsen.

– Tarvitsemme sellaisen kasvun ja oppimisen lautakunnan, jonka alle kuuluu nuorten koko elämä varhaiskasvatuksesta opiskeluihin saakka. Varsinkin nivelkohtiin pitää kiinnittää huomiota ja tukea nuoria koko matkalta, Paananen sanoo.

Kemiläinen on hoitoalan luottamusmies ja kuuden lapsen isä. Kemiläisen teemoja kuntavaaleissa tulevat olemaan varsinkin lapsiperheiden asiat.

Kuntavaalitsemppariksi paikalle oli saapunut kansanedustaja Lauri Ihalainen. Ihalainen puhui tilaisuudessa muun muassa nykyisestä politiikan tilasta.

– Asema-aukion tapahtumat ja siihen liittyvät eiliset mielenosoitukset näyttävät, että hiljainen enemmistö ei ole enää hiljaa. SDP on ehdottomasti sitä mieltä, että rasismia ja vbihapuheita ei suvaita, Ihalainen sanoo.

Rasisminvastaisuudesta kertoo myös  se, että jokainen kuntavaaliehdokkaaksi asettuva henkilö allekirjoittaa Eurooppalaisen rasismin vastaisen peruskirjan. Peruskirjan kunnioittaminen on ollut osa SDP:n toimintaa jo vuosia.

Tilaisuudessa käytettiin useita puheenvuoroja hyvinvoinnista, työttömyydestä, kilpailukykysopimuksesta,  yrittäjien tukemisesta ja jopa nelostien kunnosta. Vanhusten ja nuorten hyvinvointi tulee SDP:n edustajien mukaan olemaan yksi kuntavaalien kantavista teemoista.

– Peruspalvelut pitää voida turvata. Ja meidän pitää osata markkinoida Äänekoskea oikein, muun muassa lapsiperheille. Meidän pitää myös itse muuttaa käsitystämme, ja ymmärtää kuinka hyvin meillä asiat täällä on, Merja Närhi sanoo.

Huhtikuussa valittavilla kaupunginvaltuuteituilla tulee olemaan edessään suuri määrä työtä ja uudistuksia.

– Kuntien tehtävä muuttuu soteuudistuksen jälkeen reilusti. Mutta kunnalle jää vielä paljon tärkeitä tehtäviä kuten sivistystoimi, kulttuuri ja liikunta. Kuntien ja päättäjien tulee tulevisuudessa keskittyä kunnan identititeetin rakentamiseen ja elinvoiman vahvistamisseen. Täälläkin pitää miettiä, miten saadaan aikaan fiksumpi ja paremmin toimiva Äänekoski. Ihalainen neuvoo.

img_4215

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy